Alkuun nurinaa, kun koiruudella on ripuli! Ei tässä talossa lasten takia öisin hypätä ei, hypätään, kun koira tahtoo pihalle, tosin parempi niin, kuin että ei välittäs, ja antas mennä vaan matoille (tosin sitäkin on tapahtunut, juuri sille ainoalle matolle mitä meillä on. piru vie)

Ribbipipo valmistui, ja nyt kyllä käyttäjäksi kaivataan jotain ihan vesipäätä, kun sillä on komeasti kokoa, jopa oman isännän päähän se lököttää... Mutta ei sen kokoista kehtaa antaa pois, kun voi vastaanottaja loukkaantua, jos pää ei ole niin iso... Purkaakkaan ei jaksais. Jääköön odottelemaan tulevaa.

Ja O'boy on päättänyt kaiken kiukun seassa ruveta totuuden torveksi.
Käytiin hiukka kaupoilla yksi aamu, kunisäntä nukkui. Ostinpa sitten yhden keran mustaa 7-veikka, kun sille tulee kyllä tarve sukkia tehdessä. Kotona sitten kävimme läpi päivän tapahtumia, ja kaupassa käyntiäkin sivusimme.
I:Ostitko lankaa?
M:No enhän minä...
O'boy; Ostithan sen yhden kerän, mustaa!
M: mitenkäs unohdin ;)

Ja tosiaan Tampereen laitos on kyseessä, ja koska se nyt paljastui (tahallaan kai) niin ehkäpä se lisää motskua, kun ei kehtaa epäonnistua :) Ihana ystäväni (poliisi hänkin) innostui, ja maanantaina onkin sitten vuorossa salireeni, missä me sitten porukalla käymme läpi pääsykokeiden fyysisen puolen, ja sitten he tekevät minulle ohjelman... Eikö ole ihania?
Sovitin jo tuossa yksi ilta haalaria, ja tajusin, että kyllä, se on se vaate mitä haluan pitää päälläni. Tuli tuttu ja kotoisa olo siinä asussa, luonnollista.


Isäntää hiukka arveluttaa, että mihinkä suuntaan mun tuuliviiri tänän on, mutta koittaa selvästi ottaa minut vakavissaan, ehkä joku päivä siinä onnistuukin. Toivottavasti saan nyt kunnolla tukea häneltäkin, ettei tarvitse yksin tuulimyllyjä vastaan jne...

JA SOKERINA POHJALLA!
J-poika oppi! Se oppi sen! Hän kävelee! Hän itse! Hän on ihana!